Tänä päivänä erään tunnin alussa Arto (se kynänteroittajapoika) tuli luokkaan ja sanoi nopeasti minulle jotain. "Mikä?" minä kysyin. "Lainaa markka", hän sanoi ehkä yhtä nopeasti kuin äsken, mutta nyt siitä sai jo selvän. Minusta tuntui siltä kuin olisin halvaantunut, mutta pystyin kuitenkin sanomaan: "Ei ole." Arto oli komean näköinen. Hänellä oli ylpeä, mutta ei suinkaan halveksiva ilme. Ajatella, hän pyysi ensimmäiseksi minulta. Olisikohan tuo maksanut takaisin, jos olisin antanut? Huomenna ostan kyllä PKO:sta luomiväriä jos löydän. Ja jos en löydä, niin sitten ripsiväriä.