Rupesin taas tuhlaaman tätä päiväkirjaa, kun ei ollut muuta tekemistä. Meillä oli Paulan kanssa tarkoitus mennä kirkonkylälle, mutta kun mutsilla sattukin olemaan työpäivä ja se otti pyörän. Muuten mä olisin menny pyörällä (ja Paula myös, tietysti). Linja-autossa mua ei yhtään huvita kulkea, siitä saa tarpeekseen jo kouluaikana.

Jukka (Paulan serkku) kävi meillä ja toi Paulan kirjeen. Paula se kun aina komentelee sitä Jukkaa. Paula haukkuu Jukkaa "Crazy horseksi," hulluksi hevoseksi. Paula ja Jukka ovat molemmat ihastuneet Osmondsien "Crazy Horseen" Mullakin on se mankalla, kuten jo tiedätkin.

Mä katselin vähän noita sivuja taaksepäin. Ja muistin erään tapauksen: Nimittäin välitunti oli alkanut ja mä kerroin Paulalle: "...ja sen jälkeen piti etsiä metästä yks hapannu pallon kehno..." Ja Paula kun rupesi kikattamaan hirveen äänekkäästi. Anssi tuijotti meitä hyvin ihmeissään.

Kyllä se Ilun hymyily mulle oli ihmeellisimpiä tapauksia, mitä mulle on koskaan sattunut. Mä kutsunkin sitä tapausta maailman kahdeksanneksi ihmeeksi. Helposti se sai mut iskettyä. Mähän retkahdin häneen heti. Se oli ihanaa aikaa. Ilu oli elämäni piristyspilleri. Crazy horse. Ehkäpä Herra Crazykin ihastui. Ei mun pärstässä kyllä mitään erikoista ole.

Kerran kun opettajalla oli maila kädessä ja Ilu kurkisti sen mailan alta. Kunpa mä olisin hymyillyt takaisin! Miks mä oon niin hiton ujo?! Ja miks hitossa mun pitää aina näyttää niin kovalta ja ylpeältä.!!!? (Vaikka musta tuntuukin ihan päinvastaiselta. Hävettää.)

Ja sitten mä retkahdin siihen Anssiin. Ehkä siksi, että hän ei vaikuta niin lapselliselta kuin esim. Ilu. Hän vaikuttaa viisaalta ja nokkelalta. Itsevarmaltakin. Ainakaan hän ei teeskentele. Ja jos teeskenteleekin, niin hyvin taitavasti.

Ei, nyt mun täytyy lopettaa, muuten menee koko päiväkirja.