Minusta tuntuu, että minulle on viimeinkin tullut järki päähän. Olen nimittäin tehnyt sellaisen päätöksen että en itke koskaan enkä rakastu sellaiseen poikaan, joka ei virka sanaakaan eikä välitä ollenkaan. Typeräähän se on. Joskus, kun joku hyvännäköinen poika vilkaiseekin jonnekin sinnepäin, missä minä olen niin heti sitten: Tuo poika on niin ihana! Hän on hauskin kaikista pojista ja kaikkea muuta lapsellista haaveilua, joka ei toteudu koskaan. Toisin sanoen siis irtaudun maallisesta omaisuudesta, enkä paru heti, jos jokin tavara häviää tai joku poika jättää. Elän vain työlle, mutta pidän silti hauskaa, enkä odota maailmalta liikoja. Moi!

P.S. Työhän ei koskaan voi päästä minulta karkuun.